1397557.jpg

Jannen ja Paigen rakkaus kukoisti. Arlenen olemassa olo oli lähentänyt heitä eikä Janne enää ajatellut haluavansa muita naisia ja tyytyi mieluusti vaimoonsa, vaikka romantiikka tavoitteinen simi onkin.

1397459.jpg

Valitettetavasti Jannen tyäelämä ei sujunut niin hyvin. Ylennyksiä ei tullut ja lopulta vastattuaan väärin urakysymyksseen hänet päätettiin erottaa maskotin työstä.

1397480.jpg

Janne hoiti tyttöä jatkuvasti eikä Paige paljon saanut osallistua lapsen hoitoon. Koti-isänä hänellä oli pelkästään aikaa ja hän halusikin viettää jokaisen tunnin tyttärensä kanssa.

1397537.jpg

Mutta kyllä aikaa riitti myös parisuhteelle eikä Paigekaan ollut tälläisinä iltoina niin väsynyt kuin yleensä. Molemmat jaksoivat jakaa rakkauttaan toisilleen.

1397533.jpg

Paigellakaan ei aina sujunut töissä kauhean hyvin ja kerran hän sai jopa alennuksen.

1397463.jpg

Hoidettuaan ahkerasti kotia ja Arlenea, Janne palkitsi itsensä antamalla luvan itselleen hengähtää ja katsoa pätkän matsia.

1397479.jpg

Arlenesta kasvoi hieman ilkikurinen ja mariseva taapero, mutta kyllä hän kilttikin osasi olla jos tahtoi.

1397556.jpg

Paige huomasi taas olevansa raskaana.

1397512.jpg

Eräänä kauniina päivänä the vainoaja soitti taas Paigelle pitkän tauon jälkeen. Mies lopetti soittelun heti kun sai varmistuksen, että Paige oli onnellisesti naimisissa eikä hänellä tulisi ikinä olemaan mahdollisuuksia.

1397450.jpg

Arlene suostui ainoastaan isän avustamana harjoittelemaan kävelyn saloja ja sekin oli tiukan takana.

1397505.jpg

Janne ei antanut Paigen hoitaa Arlenea, koska halusi itse olla pikkuisen suosikkivanhempi, ja perusteli tätä, sillä että naikkonen oli raskaana ja tämän täytyisi levätä. No Paige olikin aika väsynyt raskaudestaan ja ymmärsi mitä Janne oli tarkoittanut. Paige lepäilikin aina kun sille oli mahdollisuus.

1397541.jpg

Isin kullan ensimmäinen sana olikin "iti", josta Janne liikuttui suuresti.

1397475.jpg

Tämä oli niin hauska, kun tilanne oli parhaillaan menossa, harmiksenne vain tässä sitä hauskuutta ette näe. Eli penska oli pyöräyttänyt sinapit housuun ja molemmat suhtautuvat esikoiseen erittäin positiivisesti :D
(Niin ja tässä kuvassa Paige ON raskaana, mutta tuossa asussa se vain ei näy.. )

1397492.jpg

Janne halusi opettaa kaikki mahdolliset taidot Arlenelle ja sortuikin ajan puutteessa huijaukseen, jonka täytyi tietenkin kostautua. Omasta mielestään ja kokeneena isänä Janne tajusi ihmemaidon värissä olevan jotain outoa ja päätti varmuen vuoksi olla vaarantamatta prinsessansa terveyttä.

1397455.jpg

Taitoja harjoiteltiin paljon ja myöhemmin saatiinkin tulosta.

1397542.jpg

Äidin opettamana homma ei oikein sujunut ja Arlene kieltäytyi edes yrittämästä.

1397575.jpg

Hän sai tyytyä tähän ikävempään puoleen ja iti sai opettaa tärkeät jutut ja lukea sadut.

1397485.jpg

Paigen maha oli jo aika melkoinen ja hän oli valmistautunut synnyttämään pian.

1397548.jpg

Janne heräili monena peräkkäisenä yönä painajaisiin, että heille syntyisi toinenkin tyttö, sillä Janne oli salaa toivonut Arlenestakin poikaa.


1397477.jpg

Pian toinenkin synnytys starttasi. Kivut olivat yhtä pahat kuin viime kerrallakin, tosin nyt Paige tiesi mitä odottaa. Perinteisesti Paige synnytti kotonaan.

1397545.jpg

Tällä kertaa Jannekin eläytyi Paigen tuskiin ja kannusti tätä parhaansa mukaan kuin miehenä kykeni.

1397476.jpg

Ulos saatiin tälläinen suloinen pallero, joka sai nimekseen Andreas. Paigesta poika oli täydellinen.

1397568.jpg

Perheenlisäyksen vuoksi Janne haki uudelleen urheilu-uralle ja pääsikin sinne, ja joutui käyttämään typerää laama-asua, mutta kaikki oli kestettävä kun rahasta oli kyse.

1397553.jpg

Paige aloitti maalaamisen huomattuaan hän myöskin taloudellisen tilanteen.

1397502.jpg1397570.jpg

Arlenesta kasvoi oikein nätti tyttö, josta varsinkin isä oli ylpeä. Toisaalta Jannea huolestutti vähän se, että poikiakin saattaisi tulla kyläilemään näiden huomattua tytön ainutlaatuisen kipakan luonteen ja kauniin ulko-olemuksen. Paige vannoitti, että oli turhan aikaista huolehtia ja saikin Jannen rauhoittumaan.

1397547.jpg

Joskus Jannen sosiaalisuus laski kun työstressi painoi päälle eikä hän jaksanut kiinnostua muista ihmisistä.
Kuitenkin hän aina jaksoi kertoa harvinaislaatuisille vieraalleen pervohkoja vitsejä mm. muodokkaista naisista.

1397458.jpg

Joskus myös täytyi vapautua arjen raameista ja vähän irrotella. Jannen oli aivan pakko tietää miltä tuntui tapella pehmolelun kaltaisen otuksen kanssa ja pistää pientä matsia kehiin.

1397587.jpg

Työssäkäyvänä miehenä Jannen täytyi myös huolehtia kodin siisteydestä. Aina Paige ei jaksanut eikä viitsinyt ja jätti kodinhoidon miehensä niskoille.

1397516.jpg

Pian pienestä Andreaksesta tuli hieman suurempi ja vanhemmat pääsevät taas kokemaan taaperon ihanan uhmaiän ja sen tuoman oikuttelun.

1397471.jpg

Arlene aloitti koulun, joka ei ollutkaan niin kivaa, koska sai läksyjä. Mutta sehän ei ollut älykkäälle tytölle ongelma, mutta se vei hänestä turhaa aikaa.