Anteeksi, viime päivityksestä on jo kulunut kiitettävästi aikaa, joten kerronta on entistä kökömpää ettekä valitettavasti saa luettevaksi suurta luovuuden purkausta, vaan pikaisen huteron kyhäelmän juonen kulusta. Osa etenee hyvin nopeasti, sillä kerronta on suppeaa ja jätin joutavat kuvat pois. Muutama kuvista on väärässä järjestyksessä, mutta toivon, ettei se haittaa.



snapshot_b4cdc3b3_d53d5038.jpg

Luonnollisesti seuraavaksi oli vuoro Edwardin kasvaa, jota poika olikin odottanut jo hyvän aikaa.

snapshot_b4cdc3b3_153d504e.jpg

Pikku Eddiestä oli tullut iso Eddie, jonka ranteesta löytyi ruista melkoisesti.

snapshot_b4cdc3b3_353d5094.jpg

Ulkonäköäkin pojalta löytyi. Kyllä näillä eväillä Eddie naisen saisi ja varaa nirsoiluunkin on.

snapshot_b4cdc3b3_353d50c6.jpg

Hän ei halunnut jäädä mamman hoiviin ikuisesti ja hän ikävöi sisaruksiaan, joten pikainen soitto ei ollut pahitteeksi.

snapshot_b4cdc3b3_753d511c.jpg

Pian taksi saapui ja vei hänet yliopistolle.

snapshot_353cb72f_753cbfb8.jpg
 
Arlene pysyi yhtä nättinä kuin ennenkin.

snapshot_353cb72f_753cc1ad.jpg

No Andreas taas.. hän ei osannut ihonhoitoa ja kärsikin kroonisesta auringon palamisesta.

snapshot_353cb72f_753d5b33.jpg

Edwardista tuli entistä komeampi ja sai lisää miehekkäitä piirteitä, nams.

snapshot_353cb72f_753d5cc7.jpg

Ed sai huomata miten sikoja hänen sisaruksensa olivat. He jättivät paikat siivoamatta ja joka paikka oli aivan törkyinen, mutta eipä hätiä mitiä, siivousintoilijana Ed siivosi mielellään sotkuja tekemisen puutteessa.

snapshot_353cb72f_b53d5e8e.jpg

Hän teki myös tuttavuutta simien kanssa, joihin hänen sisaruksensa eivät viitsineet tutustua. Oli hänellä myös taka-ajatuksiakin. Ed ajatteli, jos löytäisi jotkut kivat simit Andrelle ja Arskalle, jotka vain nyhjäsivät sisällä nauttien toistensa seurasta, ja parittaisi ne heille.

snapshot_353cb72f_953d6013.jpg

Sopivia ehdokkaita löytyi, muttei kumpikaan ottanut asiaa kuuleviin korviinsa, joten Eddie jätti asian sikseen ja antoi heidän itse elää elämänsä. Hänellä oli muutakin ajateltavaa kuin sisarusten sosiaallisuuden puuttuminen, sillä hän oli tutustunut naiseen, joka oli vienyt hänen sydämensä ensitapaamisella.

snapshot_353cb72f_553cbbf6.jpg

Arska poistui talosta yleensä vain iltaisin viedäkseen postit, ja päivisin ainostaan luennoille.

snapshot_353cb72f_553d606e.jpg

Edward ei ollut varma oliko juttu elämänsä naisen kanssa vakavaa, joten hän tahtoi salata muilta asian viettämällä herkät hetket talon takana.

snapshot_353cb72f_753d6234.jpg

Hänen onnekseen asia varmistui ja Arlene ja Andreas olivat hyvin iloisia hänen puolestaan sekä toivottivat naisen (en muista nimeä, anteeksianteeksi ) etukäteen tervetulleeksi sukuun. Myöhemmin nainen asettautui asumaan sisarusten väliaikaiseen kodin tapaiseen asumukseen.

snapshot_353cb72f_753d6183.jpg

Iiih, kauniskaunis. Hankala arvata kenestä perijä ?

snapshot_b4cdc3b3_953d74d4.jpg

No Edward päätti omatoimisesti, että hänestä tulee perijä eikä vanhemmilla ollut mitään sitä vastaan kuten myöskään sisaruksillakaan. Kumpikaan nuoresta parista ei välittänyt opiskelusta, pääasia oli, että he saivat olla toistensa kanssa, joten he yhdessä päättivät lopettaa opiskelun. Molemmat ovat hyvin leikkisiä ja huumorin kestäviä. Joskus innostuttiin leikkimään ruoalla.

snapshot_b4cdc3b3_753d7044.jpg

Pari viihtyi paljon keittiössä ja viettivät siellä suurimman osan ajastaan syöden, kuherrellen ja leikkien. (tiedän, tämä kuva väärässä kohdin, mutten jaksanut enää ruveta säätämään näiden kanssa )

snapshot_b4cdc3b3_153d73c3.jpg
snapshot_b4cdc3b3_153d73e9.jpg

Edward päätti virallistaa suhteen ja kosia täräytti. Eihän noin komean uroksen edessä voi muuta kuin suostua !

snapshot_b4cdc3b3_953d7426.jpg

Merkityksetön kuva :>

snapshot_b4cdc3b3_d53d7153.jpg

Kyllä pari viihtyi myös makuuhuoneessa ja asiat luistivatkin oikein hyvin. (en tarkoitanut sitä silleen pervosti :D )

snapshot_b4cdc3b3_f53d7183.jpg

Mahdollisesti pian saatetaan kuulla pienten jalkojen rapinaa, jos onni on myötä.

snapshot_b4cdc3b3_b53d6fe5.jpg

Nykyistä taloa. Vanhalla parilla on oma asumus tuossa sivussa.

Ja toivon todella, että kommentoitte. Jatkoa tulee hieman nopeammin, ehkä jo tässä kuussa. Tai sitten ei, koska pystyn kirjoittamaan ainoastaan viikonloppuisin.